Vuoden 2013 Pääsiäissaaripalkinto parhaasta tahattomasta ympäristöteosta myönnettiin Islannin lihattomalle lihapiirakalle

[[{”type”:”media”,”view_mode”:”media_large”,”fid”:”4263″,”attributes”:{”alt”:””,”class”:”media-image”,”height”:”360″,”style”:”width: 480px; height: 360px;”,”width”:”480″}}]]

 

Vaikka yksittäisen lihapiirakan hiilijalanjälki on pieni, on asialla itseään suurempi merkitys. Eläintuotannon osuus kaikista kasvihuonekaasupäästöistä on YK:n elintarvike ja maatalousjärjestö FAO:n mukaan jopa 18%. Worldwatchin mukaan maailman lihantuotanto on kasvanut vuodesta 1995 25 prosenttia; erityisesti lihankulutus kasvaa kehittyvissä maissa. Kehitysmaissa lihaa syödään keskimäärin 32,3 kiloa per asukas; länsimaissa puolestaan jopa 78,5 kiloa vuosittain.

Islannin lihattomassa lihapiirakassa lihan korvikkeena käytetty soija on hiilijalanjäljeltään huomattavasti pienempi. Naudanlihan ilmastovaikutus vastaa noin 15 kilon hiilidioksidipäästöjä (lihakiloa kohti CO2-ekvivalentteina.) Vastaavasti esimerkiksi soijan ilmastopäästö on vain noin 1 kg CO2/soijapapukilo.

Dodo ry:n puheenjohtaja Merja Nevala perustelee valintaa:  “Lihaton lihapiirakka on osoittanut, että liha ei ole maun kannalta välttämätön ainesosa, ja vegaaninen piirakka on maistunut islantilaisille siinä missä lihapitoinenkin. Samasta ennakkoluulottomuudesta lihattomuutta kohtaan kunniamaininnan saavat Pirkan vegaaninen lihanuudeli sekä vegaaniset Weekend Snacks -pekonisipsit. “

Dodo ry on vuonna 1995 perustettu suomalainen ympäristöjärjestö. Dodo käsittelee ympäristöongelmia yhteiskunnallisesti, turhaan yksinkertaistamatta. Dodossa yritetään välttää turhia vastakkainasetteluja ja tarkastellaan ympäristökysymyksiä laajasti, eri näkökulmista.

Dodo ry myöntää vuosittain Pääsiäissaari-palkinnon merkittävimmästä tahattomasta ympäristöteosta. Myös edellisellä kerralla palkinto meni Islantiin, jossa purkautunut tulivuori Eyjafjallajökull houkutteli ihmiset tutustumaan hitaaseen matkustamiseen ja etäkokouksiin.

Lisätietoja

Dodo ry:n hallituksen puheenjohtaja Merja Nevala, , puh. 040 7443531

 

 

Yksi kommentti artikkeliin ”Vuoden 2013 Pääsiäissaaripalkinto parhaasta tahattomasta ympäristöteosta myönnettiin Islannin lihattomalle lihapiirakalle”

Kommentointi on suljettu.