Suomi ja Agenda 2030 –kansalaisyhteiskunnan raportti julkaistiin Maailma kylässä -festivaalilla – ja se on luettavissa Kepan sivuilla. Kansalaisjärjestöt tarjoavat raportissa suosituksiaan suomalaisille päätöksentekijöille. Raportti on toinen laatuaan, ja Kepa on toiminut sen kokoajana. Dodo vastaa raportin tekstistä 11. Kestävät kaupungit ja yhteisöt, tarkasteltavana taloudellinen, sosiaalinen ja ympäristön hyvinvointi kaupungeissa ja yhteisöissä.
Vuoteen 2030 mennessä arviolta 70 prosenttia maailman väestöstä asuu kaupungeissa. Räjähdysmäinen kaupungistuminen ruokkii eriarvoisuutta ja luonnon monimuotoisuuden katoa. Perinteisissä kehitysyhteistyöhankkeissa kaupunkikehitystä tuetaan vain vähän. Toisaalta me suomalaiset hyödynnämme luonnonvaroja myös maamme rajojen ulkopuolelta – ja ulkoistamme kulutuksemme sosiaaliset ja ympäristöhaitat usein kehittyviin maihin. Tulevaisuuden kehitysyhteistyön olisi syytä olla vertaisuudelle ja vastavuoroisuudelle perustuvaa yhteistyötä, joka tukisi paremmin kehittyvien maiden megakaupunkien kehittymistä hyvinvoiviksi. Meidän nähdäksemme myös Suomella olisi paljon opittavaa kehittyviltä mailta. Dodon vanha slogan on, että ympäristöongelmat ratkaistaan kaupungeissa – näyttäisi siltä, että globaalit ympäristöongelmat ratkaistaan kehittyvien maiden megakaupungeissa. Linjaamme raportissa, että Suomen tulee käynnistää vastavuoroisen kestävän kaupunkikehityksen ohjelma, jonka avulla muodostetaan konsortioita sekä suomalaisista että paikallisista yrityksistä ja järjestöistä. Edellytämme, että Suomi tukee erityisesti hankkeita, jotka sekä pitävät maaseutua elinvoimaisena että edistävät suurkaupunkien asukkaiden ja ympäristön kestävää hyvinvointia.
Toistaiseksi vain harva suomalainen on muuttanut radikaalisti asumisen, syömisen ja liikkumisen tapojaan. Hälyttävän moni suomalainen kokee olevansa kuluttaja ennemmin kuin kansalainen ja vain harva on mukana politiikassa. Taloudelliset rakenteet jarruttavat edelleen epävirallista jakamistaloutta. Edellytämme raportissa, että valtio, kaupungit ja kunnat alkavat kannustamaan asukkaitaan aktiiviseen kansalaisuuteen. Julkista taloutta on kehitettävä aktiivisesti kierto- ja jakamistalouden suuntaan, tavoitteena mahdollisimman suljettu ravinne- ja materiaalikierto. Tulevaisuuden suomalaisista kaupungeista löytyy innovatiivisesti ympäristön ja yhteisöllisyyden huomioivia naapurustoja. Teknologia mahdollistaa ruoan tuottamisen tehokkaasti muuallakin kuin pelloilla. Siksi on järkevää, että yhä suurempi osa ruoasta kasvatetaan kaupungissa – ja aiempaa kestävämmillä menetelmilllä. Kaupunkiviljelyn ja kumppanuusmaatalouden myötä kaupunkilaiset oppivat ymmärtämään ruoantuotantoa ja tulevat tietoisiksi sen ympäristövaikutuksista. Ruoantuotannon omavaraisuusastetta sekä kansalaistaitoja lisäämällä voidaan kasvattaa kaupunkilaisten sopeutumiskykyä tuleviin muutoksiin.
Rakennussektorilla on kaupungeissa ylikorostunut valta. Rakennushankkeita käynnistetään palvelemaan rakennusyhtiöitä eikä vaihtoehtoisia rakentamishankkeita aktiivisesti tueta. Sijoituksina ostetut, tyhjillään pidetyt asunnot ovat paitsi energiasyöppöjä myös symboli eriarvoisuudelle. Suomi on vielä kaukana kestävästä asuinpinta-alasta (20 m² henkeä kohden). Valta rakennussektorilta on palautettava takaisin kuntapäättäjille. Uusien rakennushankkeiden tulisi palvella ensisijaisesti käyttäjiään, sekä varmistaa uusien naapurustojen sosiaalinen ja ekologinen kestävyys. Asunnot on suunniteltava pienemmiksi ja kaupungit tiiviimmiksi. Tulevaisuudessa suomalaisissa kaupungeissa viheralueita on riittävästi – ja parkkipaikkojen minimimääristä ja asuntojen minimikoosta on luovuttu. Asuinkortteleiden ryhmärakentaminen ja taloudellisesti monimuotoiset sekä sosiaalisesti ja ekologisesti kestävät vaihtoehtoiset rakennuttamisen mallit ovat arkipäivää. Uudet alueet toimivat kiertotalouden mukaisesti ja kaupungit varautuvat hyvin ilmastonmuutoksen vaikutuksiin. Kunnat ja maakunnat ovat perustaneet uusia suljetun ravinnekierron alueita ja muuntaneet olemassa olevia alueita sellaisiksi. Suuret kaupungit ovat yhdistäneet yritykset, kansalaisyhteiskunnan ja oppilaitokset toimivaksi ekosysteemiksi, jolla on yhteinen visio kestävästä tulevaisuuden kaupungista.
Ihmiset ovat aina kokoontuneet kaupunkeihin käymään kauppaa, jakamaan ideansa ja osaamisensa, oppimaan ja osallistumaan, luomaan kulttuuria ja nauttimaan siitä. Meidän nähdäksemme monipuolinen kaupunkikulttuuri luo yhteisöllisyyttä ja lisää kaupunkilaisten vaikutusmahdollisuuksia. Jakamistalous ja vertaisoppiminen esimerkkeinä tällaisesta kulttuurista. Tavoitteen 11. alatavoitteet edellyttävät mm, että kaupunkien on tarjottava asukkailleen tilaisuuksia osallistumiselle sekä kaikille saavutettavia turvallisia julkisia tiloja. Tulevaisuuden kaupungeissakin tarvitaan siis fyysisen kohtaamisen paikkoja, joissa yhteisöt voivat kehittyä ja kasvaa, joissa opitaan kansalaistaitoja, kuten kierrättämään, korjaamaan ja tuunaamaan. Kaikilla meillä on piileviä kykyjä ja tietoa, joita on ilo jakaa. Yhdessä löydetyt ratkaisut ja jaetut taidot ovat voimakkaita sosiaalisia elämyksiä. Tulevaisuudessa kaikille kaupunkilaisille on luontevaa jalkautua ulos kaduille ja toreille tekemään kaupungista, jossa asuvat ja työskentelevät, omansa.