Ihanaa, että olette löytäneet tänne! Nämä ovat nyt ehkä noin 14. sadonkorjuujuhlat, eli on tässä jo jonkinlaista perinnettä aiheen ympärille kertynyt.
Näissä juhlissa on aina luonnollisesti ollut läsnä vahva tietoisuus siitä, että hommat pitäisi tehdä täällä planeetalla toisin.
Ja nyt tulee lyhyt tilannekatsaus: Ensinnäkin ruokaketjumme kestämättömyys on selviö ja tänä kesänä nyt varmaan viimeisetkin, joilla silmät ovat auki ja jotka eivät pidä päätään aktiivisesti pensaassa, ovat huomanneet että ilmastokatastrofi on jo tosiasia. Tämä hätätila kytkeytyy merkittäviltä osin ravintotottumuksiimme, maankäyttöön ja fossiilikapitalismiin. Planetaarisessa systeemissä on hurjaa turbulenssia ja ollaan tuntemattomien ja ennen näkemättömien asioiden ääressä noin 1,3 astetta lämmenneellä maapallolla. (Ilmakehän CO2:n ollessa n. 418 ppm.)
Mutta eipä siinä vielä kaikki, meillä Suomessakin on nyt äärioikeisto vallassa, riidankylväjä puhemiehenä ja valheisiin & toisten kyykytykseen perustuva lyhytnäköinen, ihmisarvon unohtava ja tieteenvastainen idiotismipolitiikka jyrää. Trumpilaisten taktikkojen oppien mukaan kaikki tyhjä tila täytetään sontapuheella, samalla kun kohtalon kysymyksistämme ilmastokatastrofista ja luontokadosta vaietaan politiikassa. Ja viimeisimpänä nyt myös suomalainen demokratinen prosessimme – jota vikoineenkin on pidetty itsestään selviönä – on vaarassa. Mutta tästä ei nyt tällä kertaa enempää.
Samaan aikaan kehitys on kehittynyt globaalisti hurjasti, ja oikeasti tarvittavat ratkaisut muutokseen ovat jo olemassa, samalla kun uusia kehitetään koko ajan. Läpimurtojakin edelleen odotetaan, mutta ainakin osassa elintärkeistä teknologioista ollaan jo päästy valtavan teollisen mittakaavan etujen maailmaan. Puhdasta sähköä tuottavien aurinkopaneelien tehot kasvavat ja hinta on pudonnut jyrkemmin kuin koskaan. Toisena esimerkkinä nostan ymmärryksen regeneratiivisen maatalouden vahvuudesta satoisempana, häiriönkestävämpänä sekä myös hiiltäsitovampana – eli pidemmässä juoksussa kannattavampanai verrattuna ”business-as-usual” -menetelmiin.
Samalla puhe jäätävästä ylikulutuksemme loistaa poissaolollaan otsikoista. Epätasa-arvoon pohjaavan luokkayhteiskunnan kuva kärjistyy esim. siihen, että rikkain prosentti – johon moni Suomessakin kuuluu – taitaa tuottaa jo n. vajaat 20 % koko ihmiskunnan kaikista päästöistä. Ylikulutus on eräänlainen härkä posliinikaupassa. Tämä kehitys on pakko saada pysähtymään! Myös luonnon omien hiilinielujen huomioimiseen ja ennallistamiseen on oikeasti alettava panostamaan. Samalla tietenkin on oleellista saada jengi ymmärtämään että jokaisella päästötonnilla on merkityksensä ilmakehän koostumuksessa. Myös yksilötason valinnoille on pakko luoda hinta.
Järjestävän yhdistyksemme piirissä ollaan pohdittu asiaa etenkin kaupunkien näkökulmasta: myös täällä tapahtuu paljon! Esimerkiksi meidän taloyhtiömme Länsi-Pasilassa (91 kämppää) irrottautuu kaukolämmöstä ensi talvena. Päätös oli lopulta yksimielinen, ja taloudellisesti se näyttäytyy hyvin kannattavana. (Saa tulla kysymään vinkkejä). Kaukolämmön hintakehitys linkittyen EU:n päästökauppaan tietysti toimii hyvänä kannustimena, mutta myös valtion ARA-tuki energiaremontteihin luo tärkeää kannustetta siirtymään. Kaupungeista käsin on tärkeää myös katsastaa sitä ympäröivää maaseutua, joka meitä käytännössä ruokkii. Eilen olinkin osuuskunta Oma maan luomupelloilla kitkemässä CSA:n (Community Supported Agriculture) hengessä. (Ja tähän väliin vielä mainos: Liittykää osuuskunnan jäseniksi ja tilatkaa Oma maan satokassi; joka viikko tai joka toinen viikko – tarvitsevat ainakin muutaman kymmenen uutta tilaajaa.)
Rajallisessa slotissani haluan vielä nostaa, erään meitä ihan kaikkia koskevan asian, joka saattaa olla ehkä se kaikkein tärkein elementti tässä välttämättömässä muutoksessa. Ja se on YHTEISÖT. Erilaisia yhteisöjä meillä kaikilla voi olla joka puolella. Tarttukaa toimeen ja puhukaa ja edistäkää muutosta ihmiset, tuntemattomillekin, vaikka töissä, kouluissa tai opiskelupaikassa, missä vaan kaveriporukassa, naapurustossa, as.oy:n hallituksessa tai asukastoimikunnassa, harrastusjengissä, urban dinnereillä, puutarhoilla tai viljelmillä, miekkariblokissa tai sitten siellä barrikaadeilla. (Jos olette sinne jo uskaltautunut.)
Kaikesta tuhosta huolimatta meillä on vielä niin paljon sitä mitä puolustaa täällä planeetalla ja Suomessa: Valtion vanhoista luonnonmetsistä on vielä sirpaleensa, Suomessa on upeita vesistöjä. On selvää että esimerkiksi näiden arvo tulee vain nousemaan. Mutta meidän pitää vaatia muutosta myös siihen, miten ns. talousmetsiä tässä maassa voimallisesti edelleen ”hoidetaan”. Ihan kuten meidän täytyy vaatia myös kaivosten ja kaivosteollisuuden valvontaa välttämättömän energiasiirtymän osana.
Ainiin, ja vielä loppuun semmoinen lainaus – en nyt muista keneltä, mutta faijani sitä ainakin on usein toistellut, ja kai nyt sitten minäkin – että ihmiseläin kyllä tarvitsee ”säännöllistä” ARKEA mutta ihan varmasti se tarvitsee säännöllisesti myös JUHLIA. Tänään biletetään ankarasti.
Kiitos että olette! Ja ISO kiitos tietty kaikille jotka ovat olleet järkkäämässä tätä upeaa juhlaa, sekä kiitos tietenkin myös meidän upeille artisteille täällä tänään!
pj.