Mikä meitä liikuttaa – lyhytelokuvakilpailu
Mikä meitä liikuttaä Lyhytelokuvakilpailun kutsuvideo keväältä 2010, by Kirmo Kivelä.
Mikä meitä liikuttaä Lyhytelokuvakilpailun kutsuvideo keväältä 2010, by Kirmo Kivelä.
Dodo keräsi Sodankylän elokuvajuhlien kävijöiden mielpiteitä omista ja paikkakuntansa rytmeistä. Dodo oli Sodankylän elokuvajuhlien yhteistyökumppani. Dodolla oli festareilla myös oma kilpailusarja ja yhteistyötä tehtiin myös esityssarjassa.
Juhlavuotensa kunniaksi 25-vuotias Sodankylän elokuvafestivaali on avannut ovensa kokeileville elokuvantekijöille. Yhteistyössä ympäristöjärjestö Dodo ry:n kanssa festivaali julkisti keväällä 2010 ympäristöaiheisen lyhytelokuvakilpailun, joka houkutteli ihmisiä ripeään elokuvalliseen reagointiin: valmistamaan 3-7-minuuttisia ”elokuvallisia lentolehtisiä” kaupunkien rytmeistä ja liikkeistä. Elokuvia toimitettiin valintaraadin arvioitavaksi yhteensä 45 kappaletta ympäri Suomea. Dodo ry:n puheenjohtaja Pauliina Jalonen kuvailee kilpailun satoa seuraavasti: Todella … Read more
Joukko dodolaisia tutustui M2Hz:n ja m-cultin opastamana avoimen lähdekoodin mediatyökaluihin. Muutamassa tunnissa kertyi oppia avoimista softista ja syntyi kolme minileffaa. fillarikaupungin rytmit, sunnuntainen Kallio ja jylhänkaunis urbaani ympäristö esittäytyvät nyt M2Hz-kanavalla. Katso katso! Mitä Kalliossa voi tehdä sunnuntaisin? Pyöräkaista Liikennepuisto
Megapolis on vuosittain järjestettävä tapahtuma Vanhalla ylioppilastalolla. Ympäristöjärjestö Dodon suurin yksittäinen voimannäyte houkuttelee vuosittain 1000-2000 kävijää.Etsimme tiedottajaa vastaamaan tapahtuman ennakkotiedottamisesta ja mediakontaktoinnista. Tukenasi on suunnitteleva taustajoukko, joka vastaa viestinnän sisällöistä. Hyödynnät osittain jo olemassa olevia tiedotuslistoja ja osaat tarvittaessa täydentää niitä. Käytännössä vastaat mm. viestien muotoilusta, tiedotteiden lähettämisestä, median edustajien lähestymisestä ja tapahtuman ennakkotiedotuksen etenemisestä … Read more
Olemme riippuvaisia kaupunkien jatkuvasta liikkeestä. Vipellämme tai laahustamme töihin, kouluun, kavereiden luokse, ja pysymme joskus paikallaankin, mutta kaupungit käyvät kiihkeästi ympäri vuorokauden: energia, lämpö ja sähkö kulkevat koteihimme, metrot pysyttelevät raiteillaan ja junat aikatauluissa. Kaupungin energia on riippuvaista öljystä ja monesta luonnonvarasta, joita emme voi tuhlata loputtomiin. Ilmastomuutos vaikuttaa niin meihin kuin meitä ympäröiviin koneistoihin. … Read more
”Osaan erottaa hyvän pähkinävoin jo tuoksusta” ”Olen nykyään niin tottunut korkealaatuiseen voihin, etten enää käyttäisi tai valmistaisi muunlaista. Huonommista pähkinöistä valmistan saippuaa. Senkin taidon olen oppinut Sinsibere-hankkeessa.” Djenebou Coulibaly Tafelen kylästä kertoo. Djenebou osallistui karitepähkinäkoulutukseen heinäkuussa 2009. Hän ja kolme kylänsä naista saapuivat Sinsibere-osuuskunnalle kävellen: ”Eihän kylästämme ole osuuskunnalle kuin seitsemän kilometrin matka!” Djeneboulle … Read more
Ensimmäinen Dodon tänä vuonna julkaisemista korteista on ilmestynyt. Kortin aiheena on liike. Lataa omasi luettavaksi ja jaettavaksi. Dodon vuoden 2010 teema on kaupunkien rytmit. Kaupungit tuottavat lähes 80 % maailman hiilidioksidipäästöistä ja kuluttavat 75 % energiasta. Kaupungit ovat keskiössä, kun etsitään ratkaisuja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Kaupunkien rytmien avulla Dodo valottaa muutosta kohti urbaania ja ekologisempaa elämäntapaa. … Read more
Rytmikästä keskustelua liikenteestä Nuori nainen kipuaa ulos jätesäkillä verhotusta saavista paljaat jalat liimassa. Hän alkaa tanssia hengitysäänistä ja sydämen lyönneistä koostetun musiikin tahtiin. Liimaiset jalat jättävät lattiaan valkoisia jälkiä. – Esteettinen jalanjälki, tanssijatar hymyilee näytöksen lopuksi. Performanssi on osa ympäristöjärjestö Dodon Kinos-lyhytelokuvafestivaalin yhteydessä järjestämää tapahtumaa ”Lahden Megapolis 2025 – Kaupunkien rytmit”. Kino Iirikseen on … Read more
Aihe soveltuu esimerkiksi nuorisotutkimuksen, ympäristöpolitiikan, sosiologian tai kasvatustieteen opiskelijalle. Gradun aineistonkeruun toivotaan sijoittuvan syksyyn 2010. Gradututkimuksen tuloksia tullaan hyödyntämään laajasti Ilmari-hankkeen sekä nuorille suunnatun ilmastoviestinnän kehittämiseen ja odotammekin graduntekijältä halukkuutta esitellä tutkimustuloksiaan erilaisissa seminaareissa ja koulutuksissa. Graduntekijälle maksetaan 2500 euron suuruinen palkkio. Paitsi yhteistyökykyä ja vuorovaikutustaitoja, arvostamme hakijoilta myös omatoimisuutta ja innovatiivisuutta aineistonkeruussa sekä tutkimuskysymysten … Read more