Järjestöt Bushin sisäministeriehdokasta vastaan

Ryhmä yhdysvaltalaisia ympäristö-, kansanterveys- ja kansalaisoikeusjärjestöjä sekä ammattiyhdistyksiä on ryhtynyt kampanjoimaan presidentti George W. Bushin nimittämää sisäministeriehdokasta Gale Nortonia vastaan. Järjestöjä huolestuttavat Nortonin öljy- ja kaivosteollisuusyhteydet sekä rasistisiksi tulkitut lausunnot. Tavoitteena järjestöillä on, ettei senaatti hyväksyisi Nortonin nimitystä sisäministeriksi.Yhdysvalloissa sisäministeri mm. hallinnoi liittovaltion maa-alueita ja panee toimeen uhanalaisten lajien suojelua koskevat lait. Ympäristöjärjestöt pelkäävät, että … Read more

EU:lta ohjeet ympäristötarkastuksiin

Euroopan unioni on sopinut ohjeista, joiden mukaan valtioiden tulisi tarkastaa, noudattavatko niiden alueella toimivat teollisuuslaitokset ympäristönormeja.Säännökset eivät ole sitovia, joten ne eivät velvoita jäsenvaltioita edes minimitarkastuksiin. Tarkoituksena on kuitenkin tehdä tulevaisuudessa myös sitova sopimus ympäristötarkastuksista. EU:n komissio tarkkailee kahden vuoden ajan, kuinka hyvin jäsenvaltiot tarkastuksia suorittavat ja mikäli toimenpiteet eivät sen mielestä ole riittäviä, se … Read more

Attac-liike leviää pohjoismaihin

Maailmanlaajuinen kansanliike Attac sai ensimmäisen alajärjestönsä Pohjoismaihin, kun Ruotsin Attac perustettiin 6.-7.1. Attac on Ranskassa vuonna 1998 perustettu liike, joka vaatii maailmankauppaan demokraattisempia pelisääntöjä.Attac on saavuttanut suurta suosiota ympäri maailmaa. Toimintaa liikkeellä on 18 maassa. Suurin Attacin osasto toimii Brasiliassa. Myös Ruotsissa kiinnostus toimintaan on ollut huomattavaa. 6.1. järjestetyt mm. globalisaatiota ja uusliberalismia käsitelleet seminaarit … Read more

Vuosi 2000 luonnontuhojen ennätysvuosi

Saksalaisen jälleenvakuutusyhtiö Münchener Rückin mukaan vuonna 2000 tapahtui ennätysmäärä luonnontuhoja. Ilmaston lämpeneminen ja lisääntyvä väestö pahentavat tilannetta tulevaisuudessa edelleen.Maailman suurin jälleenvakuutusyhtiö Münchener Rück ilmoitti, että luonnonkatastrofien määrä nousi vuonna 2000 edelliseen vuoteen verrattuna yli sadalla 850:een. Katastrofien aiheuttamat kuolemat kuitenkin vähenivät, sillä tuhot osuivat harvemmin asutuille alueille. Kun vuonna 1999 luonnontuhot aiheuttivat 75 000 ihmisen … Read more

Energiantarve ja kasvihuonekaasujen päästöt selvässä nousussa Yhdysvalloissa

Yhdysvaltain energiaministeriön alainen Energy Information Administration (EIA) ennustaa vuoden 2000 lopussa julkaistussa katsauksessaan, että maan energiantarve kasvaa 32 % vuoteen 2020 mennessä. Ennusteen mukaan kasvihuonekaasujen päästöt kasvavat samaa tahtia energian kulutuksen kanssa. Energiakriisiä helpottavat energiatehokkaat teknologiat ja uusiutuvat energialähteet, joita otetaan käyttöön seuraavien kahdenkymmenen vuoden aikana. Nopeinta kasvua odotetaan aurinkoenergialta, jonka käytön ennustetaan kasvavan vuosittain … Read more

Viime hetken ekolahjavinkit

EVOLUMIN KOTIMAISET UUSIOLASITUOTTEETMitä: erilaisia juoma- ja viinilaseja, rasioita, kynttilänjalkoja, lyhtyjä ja maljakoita, jotka on tehty viini- ja kivennäisainepulloista, joita ei Suomessa uudelleentäytetä. Ekologisuus: Valmistuksessa kierrätyslasia ei sulateta, vaan työstetään sitä kylmiltään. Näin ollen näiden tuotteiden valmistukseen kuluu energiaa vain n. 5 prosenttia siitä, mitä vastaavien tuotteiden tekemiseen menisi, mikäli lasi sulatettaisiin. Lisäksi Evolum kuljettaa materiaalinsa … Read more

MUISTA DODON PIKKUJOULUT!

IDEOINTIKOKOUSklo 18 alkaen Alina-salissa, Mannerheimintie 5A, 3.krs.Tilaisuudessa pohditaan Dodoa järjestönä: millaiset toimintamuodot, mitä jäsenenet DOdolta haluaisivat jne. Tee- ja kahvitarjoilu.PIKKUJOULUBILEETsamassa paikassa klo 20.30 alkaen.Drag-pukki ja steppaavat cityporot.Virvokkeita, glögiä, puuroa.DJ:t Miss T, Mr Pink ja Musta Orava.Liput 15, dodoille 10 mk.

Sopimus vaarallisimpien kemikaalien käyttökiellosta syntynyt

122 maan edustajat saivat sunnuntaina Etelä-Afrikassa aikaan sopimuksen, jossa kielletään kaikkein vaarallisimpien myrkyllisten kemikaalien käyttö. Sopimus koskee kahtatoista hyönteismyrkkyä ja teollisuuden kemikaalia, mm. DDT:tä ja PCB:tä.Monet teollisuusmaat ovat jo aiemmin kieltäneet useiden myrkkykemikaalien käytön. Niitä käytetään kuitenkin edelleen kehitysmaissa, joista ne hitaan hajoamisen seurauksena leviävät kaikkialle maailmaan. Myrkkykemikaalit aiheuttavat esimerkiksi syöpää, sikiöiden epämuodostumia ja siittiömäärän … Read more

Ilmaston lämpeneneminen samentaa järvet

Ilmaston lämpeneneminen samentaa järvetIlmaston lämmetessä maa routaantuu lyhyemmäksi ajaksi, mikä kiihdyttää ravinteiden huuhtoutumista vesistöihin. Myös lisääntyvät sateet tehostavat huuhtoutumista. Näin järvet ja Itämeri rehevöityvät entisestään, arvelivat Reflect-tutkimushankkeen osanottajat.Kolmivuotisen ympäristön ja ilmaston muuttumisen järviin heijastuvia vaikutuksia tutkivan Reflect-tutkimushankkeen loppuseminaarissa Suomen järvien arveltiin muuttuvan rehevämmiksi ja lämpimämmiksi. Lämpenevä ilmasto lyhentää talvea, joka tähän asti on hidastanut merkittävästi … Read more

Lyijytön bensiini saattaa tappaa pikkulintuja

Lyijytön bensiini saattaa tappaa pikkulintuja Britannian romahtaineita varpus- ja kottaraiskantoja tutkineet tieteilijät epäilevät lyijyttömän bensiinin kemikaalien bentseenin ja MTBE:n tappaneen lintuja.Lyijyttömässä bensiinissä kyseisiä kemikaaleja käytetään nostamaan bensiinin oktaanilukuja. Lyijytöntä bensiiniä mainostetaan yleisesti vihreänä tai puhtaampana vaihotehtona. EU on esittänyt bentseenin käytön vähentämistä polttoaineissa, ja MTBE on jo kielletty joissain EU-maissa.Tutkijat kiinnostuivat aiheesta havaittuaan korrelaation lintukantojen … Read more