Ekologisesti kestävä kehitys
Käsitämme Lyyli-projektin ympäristö- ja ympäristövaikutuskäsitteiden viittaavan ensisijaisesti maailmanlaajuisen luonnonympäristön luonnontieteellisesti kuvattavan monimuotoisuuden vaalimiseen. Tämän tavoitteen edistämiseen tulkintamme mukaan myös ekologisen kestävyyden käsitteen käyttöönotto tähtää. Priorisointi luonnonympäristön ja inhimillisesti koetun ympäristön välillä on olennainen, koska loogisesti ei voida ajatella, että ihminen voisi fyysisesti ja henkisesti hyvin mikäli globaalisti luonnon monimuotoisuus romahtaisi. Sen sijaan luonto saattaisi kukoistaa ihmisen kärsiessäkin. Ekologinen kestävyys näin ymmärrettynä on siis muun hyvinvoinnin ehto. Luonnonympäristön hyvinvoinnin asettamat vaatimukset ovat myös yksiselitteisempiä ja vähemmän kiistanalaisia kuin ihmisen hyvinvoinnin kannalta olennaiset ympäristön piirteet. Muut kestävän kehityksen ulottuvuudet ovat siten vuorostaan joko ekologisen kestävyyden edellytyksiä tai toissijaisia tavoitteita.
Ekologinen kestävyys sisältää monia ulottuvuuksia, mutta ehkä keskeisin niistä on biodiversiteetin säilyminen, koska muiden ympäristöongelmien, kuten ilmastonmuutoksen, eroosion ja ympäristömyrkkyjen aiheuttama haitta riippuu olennaisesti siitä, miten ne vaikuttavat luonnon monimuotoisuuteen. Ekologisesti kestävä kehitys ei ole tavoitteena ainoastaan suotava, vaan välttämätön ihmiskunnan ja luonnon hyvinvoinnin kannalta. Se on siitä syystä nähtävä reunaehtona muulle päätöksenteolle. Usein ekologinen ja taloudellinen kestävyys ymmärretään toistensa edellytyksinä (taloudellisen kestävyyden ajatellaan usein myös edellyttävän taloudellista kasvua). Eräs käytännön kannalta merkittävä ero ekologisen ja taloudellisen kestävyyden tavoitteiden välillä on se, että taloudellisen kestävyyden (varsinkin kasvun) takaamiseksi on olemassa paljon vahvempia mekanismeja ja organisaatioita kuin yleisemmän ja abstraktimman hyvän, ekologisen kestävyyden, varmistamiseksi.
Ongelmana on, että kansainvälisen tai valtakunnallisen tason periaatepäätökset kestävän kehityksen edistämiseksi (esim. hiilidioksidipäästöjen vähentämisestä) eivät välttämättä vaikuta kaupunkisuunnittelussa tapahtuvaan päätöksentekoon. Aina eivät myöskään kunnallisella tasolla tehtävät periaatepäätökset vaikuta käytännön toimiin siinä määrin kuin puhdas ajatuksellinen logiikka edellyttäisi. Tämä johtuu siitä, ettei politiikkaa voida pelkistää puhtaaseen älylliseen keskusteluun, vaan on yhtä lailla peliä, jossa kilpaillaan paitsi toteutettavista ihanteista myös eri intressiryhmien materiaalisista pidemmän tai lyhyemmän aikavälin hyödyistä. Abstraktisuutensa vuoksi ekologiseen kestävyyteen liittyvät näkökulmat saattavat myös jäädä muiden tavoitteiden jalkoihin, vaikka kyseessä ei olisikaan puhdas oman edun tavoittelu. Sektoroituneen yhteiskunnan toimijat eivät yksinkertaisesti herää huomaamaan milloin ympäristötavoitteita pitäisi omissa rutiineissa huomioida.
Toinen Lyyli-tutkimuksissa esitettyihin ratkaisuihin olennaisesti vaikuttava tekijä on se, mitkä tekijät oletetaan annetuiksi ja mihin tekijöihin yritetään vaikuttaa. Oletetaanko esimerkiksi yksityisautojen määrän tai kaupan yksiköiden koon kasvavan riippumatta tutkimusten perusteella suositelluista toimenpiteistä vai ovatko näihin tekijöihin vaikuttaminen päin vastoin toimenpiteiden päämääränä?