Mikäli tiedeyhteisössä vallitsee yhteisymmärrys tietyistä syy-seuraussuhteista ja poliitiikan kentällä (vrt ilmasto- ja muut kansainväliset sopimukset) tarpeesta välttää ekologisesti tuhoiset käytännöt, monia toimintamalleja voidaan loogisesti sulkea pois: jos autoilu aiheuttaa ainakin viidenneksen hiilidioksidipäästöistä ja päästöjä halutaan vähentää, autoilua ei kaupunkisuunnittelussa voida suosia.
Tämä johtopäätös tosin edellyttää oletusta muiden toimien ja tekijöiden pysymisestä vakioina: autoilun puolestapuhujat voivat aina ehdottaa vaihtoehtoisia ratkaisuja päästöongelmaan.
Politiikassa kyse on aina myös siitä kuka maksaa. Mikäli mikään muu toimija ei ole valmis seuraamaan perässä ilmasto- ym. sopimuksten täytäntöönpanossa (usein ei ole noudattamista edesauttavia kannustimia tai pakoitteita) on kyseenalaista kannattaako meidänkään uhrautua yhteisen hyvän eteen. Mihin hintaan olemme valmiita toimimaan eettisten ratkaisujen edelläkävijöinä?
Taloudellisen kasvun takaamiseksi on joka tapauksessa olemassa vahvempia mekanismeja ja organisaatioita kuin ekologisen kestävyyden varmistamiseksi.
<< Takaisin yhteenvetoon kopin tapaamisesta 1.11.05